First fitt of Beowulf translation

Kuulkaa! Keihasdaanien     kansankuninkaitten

muinaisesta maineesta    meille on kerrottu,

kuinka valtiaat ammoin    tekivät urotöitä.

Scyld Scefing    vihollislaumoilta,

monilta heimoilta    simapenkit ryösti,

kauhistutti sotijalot.    Hylättynä lapsena

hänet oli löydetty;    hän sai hyvityksen:

hän varttui kunniassa    pilvien alla,

kunnes hän alisti    jokaisen naapurin,

valastien kulkijan    käskyjä kuulemaan,

veroja maksamaan.    Hän oli hyvä kuningas!

Hänelle sitten    perillinen syntyi,

hoviinsa lapsukainen,    Jumalan lahjoittama,

lohduksi kansalle,    jonka kauan kestetyn

karvaan tuskan    vailla johtajaa

Jumala näki.    Elämän Valtias,

kunnian Hallitsija    antoi kuuluisuutta:

Scyldin perillisen    Beowin maine

kiiri kauas    Scedemaiden piirissä.

Hyviä tekoja    mies tehköön nuorena,

rohkein rahalahjoin    isänsä kodissa,

jotta jäisi jäljelle    vielä vanhuudessa

tuimaan taistoon    valmiita tovereita,

sankarien seurue;    mahtitöistä miehelle

kunniaa on koituva    rahvaalta runsaasti.

Scyld lähti täältä,    mahtavin matkasi

määrätyllä hetkellä    Herran huomaan.

Kalliit kumppanit    kantoivat hänet

meren aalloille;    niin hän oli käskenyt

saadessaan vielä    kuuluviin sanansa,

Scyldingein ystävä,    kauan maata hallinnut.

Satamassa jäisenä    lähtöä ikävöi

käyräranka haaksi,    ylhäisen venhe.

Laivan syliin    uroot laskivat

renkaiden jakelijan,    rakkaan päällikkönsä

purjepuun viereen.    Talkapohjaan heitettiin

kahmaloittain koruja    ääristä maiden.

Koskaan en ole kuullut    purtta kauniimmin

koristetun asein,    sotaisin taminein,

miekoin ja haarniskoin;    hän sai rinnalleen

paljon kalleuksia    koottuina kulkemaan

maininkien mukana    loitolle maista.

Eivät he vähemmän    lahjoja varustaneet,

kansansa aarteita,    kuin ammoin ne,

jotka hänet lapsena    ulapalle laskivat,

tyrskyille yksin,    vastasyntyneenä.

He nostivat mastoon    kultaisen vaatteen

valtiaan ylle;    antoivat hänet

aavoille vesille    sydänten surressa,

kaivatessa mielten.    Ei yksikään uroista,

mielevistä miehistä    taivaan alla tiedä,

ei kertoa taida,    missä valkaman sai haaksi.

 

 

I

Nyt Scyldingein linnoja    puolusti Beow

taattonsa kuoltua,    vanhimman väistyttyä,

ajastaikaa monta    kansansa kiittämä

armas heimovaltias.    Hänestä polveutui

korkea Healfdene,    joka harmaana vielä

sotaisalla voimalla    Scyldingejä vallitsi.

Neljä perillistä    peräjälkeen syntyi

maailmassa elämään    sotapäällikölle:

Heorogar ja Hrothgar    ja reipas Halga;

kuulinpa että [tytär oli    On]elan puoliso,

taisto-Scylfingin    vuodetoveri.

Hrothgar saavutti    menestystä sodassa,

taistelussa kunniaa;    auliit heimolaiset

tottelivat kernaasti,    nuoriso nousi

ja voimissa varttui.    Hänen henkensä käski

nostaa ilmoille    ihanan salin,

suuren simahovin,    rakentaa komeimman

ihmislasten ikinä    näkemän huoneen.

Siellä hän tahtoi    jakaa kaikkia

Luojan antimia    nuorille ja vanhoille,

paitsi miestensä    maata ja henkeä.

Työhön oli käsketty,    niin olen kuullut,

heimoa monta    ääriltä maiden

kartanoa kaunistamaan.    Kohta jo kohosi

miesten keskellä    valmiina salvos,

saleista suurin;    hän, jonka sanaa

laajalti kuultiin,    Heorot-nimen antoi.

Hän piti sanansa,    jakeli juhlissa

renkaita ja koruja.    Korkea kartano

avarin päädyin    eripuraa odotti,

vihan liekkiä;    vielä oli aikaa

kalpavainon päivään,    jolloin oli määrä

vävyn ja apen    surmanvihan syttyä.

Riivattu henki,    pimeydessä asuva

tuskin jaksoi    katkerana kärsiä

kuullessaan päivisin    soittoa salista,

riemun raiuntaa,    harppujen helinää,

kannelniekan säkeitä.    Tämä lauloi taiten

ihmisten synnystä,    aikojen alusta,

kun Kaikkivaltias    maanpiirin perusti,

loi vesien saartamat    ihanat kunnaat;

kun päivyt ja kuuhut    valkeudeksi pantiin,

voittoisina valaisemaan    maiden asukkaita;

kun maisemat saivat    lehtevän verhon,

vihannan muodon;    kun elämän henki,

eloisa liike    tomun suvuille suotiin.

Niin elivät hilpeinä    seurueen soturit

autuaina riemuiten,    kunnes helvetin oma

vainolainen saapui,    saastainen vieras,

raivoava peto,    nimeltään Grendel.

Rajamaiden kulkija,    rämeiden ruhtinas,

letoissa lymynnyt    elosteli pitkään

iljetyksen pesissä    hamasta päivästä,

jolloin Luoja    tuomitsi kiroukseen

Kainin suvun    Abelin surmasta:

ikuinen Herra    rankaisi murhasta. 

Turhaa oli uhma.   Kaitselmus hylkäsi

ilkityön tähden    ihmisten parista

hänet, josta sikisi    sukukunta kamala:

juuttaat ja hiidet,    ilkeät peikot

sekä jättiläiset,    Jumalan vastustajat

ammoisista ajoista;    hän on kostanut heille.

 

The translation has been republished and is available while stocks last from WSOY.

Add a comment here.

Back to personal page.